Vuoden 2009 pakolaisnaiseksi valittiin Fatbardhe Hetemaj
Suomen Pakolaisapu myönsi Vuoden pakolaisnainen -kannustuspalkinnon
kosovolaissyntyiselle Fatbardhe Hetemajlle. Teemana oli vuonna 2009 rasismin ja muukalaispelon vastainen toiminta.

Fatbardhe Hetemaj. Kuva: Marcus Floman
puuttunut ihmisten rasistisiin kommentteihin kaikkialla missä liikkuukin, kuten bussissa, koulussa ja työpaikalla.
”Ihmisten välinen ymmärrys tai ymmärtämättömyys on usein pienestä kiinni. Mielestäni asenteiden ja yhteiskuntien muutos on mahdollista ainoastaan
avaamalla mieliä ja sydämiä koulutuksen avulla. Näiden tavoitteiden
toteutumiseen tarvitaan ennen kaikkea tahtoa ja rohkeutta. Jokainen meistä
voi aloittaa työn pohtimalla, mitä minä itse voisin tehdä ihmisoikeuksien ja erilaisuuden hyväksymisen eteen”, Fatbardhe Hetemaj sanoi puheessaan
Vuoden pakolaisnaisen nimenjulkistamistilaisuudessa Helsingissä.
Hetemaj on koko ikänsä kouluttautunut ja verkostoitunut erilaisten ihmisten kanssa. Hän on omalla toiminnallaan pyrkinyt hälventämään
kohtaamiensa ihmisten ennakkoluuloja ja avartamaan heidän näkemystään ulkomaalaisista. Vastavuoroisesti hän on kertonut Suomeen vasta
saapuneille pakolaisille Suomesta ja Suomessa vallitsevista arvoista.
Hetemaj ei ole antanut ennakkoluulojen ja stereotypioiden vaikuttaa haaveisiinsa, vaan on opiskellut kauppatieteitä ja yritysjohtamista
Britanniassa ja työskennellyt suuryritysten palveluksessa. Hetemaj on osoittanut, että jokainen voi omassa arjessaan ja omalla esimerkillään
vaikuttaa avoimemman ja syrjimättömämmän yhteiskunnan syntymiseen.
Pakomatka Kosovosta Suomeen
Fatbardhe Hetemaj pakeni 7-vuotiaana perheineen Kosovon serbivähemmistön albaaneihin kohdistunutta sortoa Suomeen vuonna 1992.
”Ennen vuotta 1990 olimme tavallinen ja hyvin toimeentuleva perhe, jossa molemmat vanhemmat työskentelivät lakimiehinä”, Hetemaj kertoo.
Serbian hallitus peruutti Kosovon autonomian vuonna 1989 ja ryhtyi ajamaan albaaniväestöä ahtaalle. Sortotoimia aktiivisesti vastustaneet Hetemajn vanhemmat erotettiin viroistaan. Väkivaltaisuuksien pahentuessa perhe
pakeni Suomeen.









