Työtä elämää varten

VertaisKoto

Juna1 399
Kuva: O-P Härmä


Vuonna 2009 alkanut VertaisKoto-hanke tukee kotoutumistoimien piirissä olevia pakolaisia. Hanketta rahoittavat Euroopan pakolaisrahasto, Helsingin kaupungin sosiaalivirasto sekä Espoon kaupungin sosiaali- ja terveystoimi.


Vertaiskoto-hankkessa kehitetään uutta kotoutumiskurssimallia. Arkielämää Suomessa -kursseilla osallistujat tapaavat kaksi kertaa viikossa: ensimmäisellä kerralla he kuulevat tulkin välityksellä asiantuntijan luennon tietystä teemasta. Toisella tapaamiskerralla osallistujat jakautuvat pienryhmiin, jossa aihetta käsitellään keskustellen omalla äidinkielellä. Pakolaisavun Kasvokkain-toiminnan kehittämän mallin mukaan toimivia vertaisryhmiä vetävät jo pidempään Suomessa asuneet vertaisohjaajat samasta kotimaasta.


Kymmenen tapaamiskerran aikana käsitellään mm. ihmisoikeuksia, sosiaali- ja terveyspalveluja, koulujärjestelmää, työelämää, sopeutumista sekä asumista. Syksyllä 2009 koulutuksia järjestettiin Helsingissä soranin- ja somaliankielisille. Keväällä 2010 kurssi järjestetään somaliaksi ja arabiaksi Helsingissä sekä Espoossa soraniksi. Kurssien osallistujat ovat Helsingin kaupungin maahanmuuttoyksikön ja Espoon maahanmuuttajapalvelujen asiakkaita.


Hanke vahvistaa viranomaisten ja järjestösektorin yhteistyötä: kaupungin maahanmuuttajatyöntekijät rekrytoivat kursseille osallistujat, Suomen Pakolaisapu koordinoi ja maahanmuuttajayhdistysten aktiivit auttavat maanmiehiään toimimalla vertaisohjaajina.

VertaisKoto-hankkeessa tuotetaan myös erityisesti luku- ja kielitaidottomille soveltuvaa audiovisuaalista materiaalia kotoutumisen tueksi.


VertaisKoto-hankkeen yhteystiedot