Bussimatkailun saloja selvittämässä

Kun on Hilux käytössä lähes aina niin sitä helposti siirtyy paikasta toiseen autolla, vaikka sen ajaminen  ei  aina niin mukavaa olekaan. Toisaalta se on käytössäni vain jos ei sitä muihin työtarkoituksiin tarvita. Julkisen liikenteen käytön opettelu antaa jonkinlaista itsenäisyyden tunnetta ja tunnetta myös siitä, että on ainakin vähän kotoutunut.

”Julkinen liikenne” pitää kyllä kaupungeissa pistää hipsuihin. Bossa ja muissa pikkukaupungeissa pääseen paikasta toiseen Okadojen eli mopojen kyydissä. Freetownissa on minibusseja mutta ennen kaikkea kimppatakseja  ja mopopoikia.

Minibussit ajavat reittejään ja rahastajapojat houkuttelevat asiakkaita sisään. Niihin en ole vielä uskaltautunut. Kimppataksit ovat takseja, jotka kulkevat minne asiakkaat toivovat,  mutta valitsevat asiakkaat siten, että ollaan menossa samaan suuntaa. Kadulla täytyy osoittaa olevansa kiinnostunut kyydistä. Kun kimppataksi pysähtyy kohdalle tai hidastaa menoaan tulee ilmoittaa kuljettajalle minne on menossa ja saman tien sopia hinnasta.  Hinta vaihtelee matkan pituuden ja mielestäni toisinaan myös matkustajan ihonvärin mukaan. Lyhyt kaupunkimatka on 800 leonea (vajaa 20 centtiä) ja pidempi 1500-2000 Leonea. Jos menee saman matkan yksin taksilla hinta on 5000–10000 leonea. Nyt olen opinut kohtuullisen luontevasti ilmoittamaan määränpääni  ja näin ylihintoja ei kovin usein pyydetä. Kuskit eivät aina osaa englantia, mutta matkustajat ovat innokkaita tulkkeja ja opastajia.

Kirppuja taksista

Suomesta palattuani jäin pariksi päiväksi Freetowniin kokoukseen kun pomoni jatkoi suoraan Bohon auton ja matkalaukkuni  kanssa, joten sain harjoitella taksien käyttöä. Se oli ihan kivaa. Ainoa haittapuoli oli se, että suurinpiirtein ensimmäisessä taksissa, jota käytin, kirput  purivaat selkäni mustelmille (kirpunpuremista minulle kehittyy mustelmia). Freetownin sokkeloisilla, kapeilla, ruuhkaisilla kaduilla on mielyttävämpi istua pienen taksin kyydissä kuin yrittää löytää paikasta toiseen Hiluxilla.

En myöskään nähnyt järkeväksi sitä, että kuski olisi ajanut takaisin Freetowniin hakemaan minua vaan ilmoitin palaavani  bussilla. Freetownista Bohon ajaa valtion linja ns postibussi. Minulle oli neuvottu, että lippu on ostettava edellisenä päivänä, mutta sitä ei saa ostettua kahta päivää ennen matkaa. Kävin ostamassa lipun (17 000 leonea , alle 4 euroa). Kun olin ostanut lipun, kysäisin, menisikö myöhäisempää bussia kuin  se kello kuudelta aamulla lähtevä, johon olin lipun saanut. Menihän niitä yhdeksältä. En kuitenkaan voinut vaihtaa lippuani siihen, koska myöhäisempiin busseihin ei myydä lippuja edellisenä päivänä vaan niihin tulee jonottaa lippu aamulla.

Hotellini oli kohtuullisen kaukana linja-autoasemalta joten  herätys oli aikainen. Lähtiessäni matkaan viiden jälkeen hotellin respa varoitteli minua lähtemästä kadulle laukkuineni. Ovivahdit pyydystelivät hetken takseja, joista muutama meni pysähtymättä ohi. Vihdoin yksi pysähtyi ja lupasi viedä minut 10 000 leonella minne haluan. Edellisenä päivänä olin maksanut samasta matkasta 2000 leonea, mutta olin ihan valmis maksamaan pyydetyt 2,5 euroa matkasta enkä aloittanut hintaneuvotteluja. Taksissa oli  toinen matkustaja, joka taas toimi englannin tulkkina. Pääsin linja-autoasemalle ajoissa. Oli kuhinaa, mutta hyvin pian henkilöllisyyskortilla varustettu virkailija tuli ohjaamaan minut oikeaan jonoon. Siinä sitten odottelin puolisen tuntia bussin tuloa ja katselin aseman hyörinää.

Bussin pakkaamiseen tarvitaan monta apuria

Bussi tuli, taas siellä oli useampi virkailija pakkaamassa matkatavaroita  alas tavaratilaan. Yksi tarkisti liput bussin ovella ja pari ohjasi ihmisiä omille paikoilleen (Ihmettelin, että mitenkäs Suomessa yksi bussikuski onnistuu tekemään tuon kaiken ja vielä rahastamaankin). Yksi matkustaja sai virkailijalta tiukat ohjeet siitä, että eläimiä ei saa tuoda bussiin, koska muut matkustavat voivat olla allergikkoja. Naisella oli pari elävää kanaa muovipussissa. Kanat kyllä jäivät bussiin kaakattamaan.

Bussin pakkaamiseen meni puolisen tuntia. Bussi oli ihan hyväkuntoinen ja siinä sai hyvin nukuttua. Ensimmäiset 20 minuuttia käytävällä seisoi jonkun herätyskirkon pappi ja paasasi ja luki raamattua. Mietin siinä Sierra Leonelaisten eri uskontojen hyväksyntää. Bussin väestä varmaan suurin osa oli Ramadania viettäviä muslimeja muttei kukaan protestoinut tuota paasausta. Muutaman kerran bussi pysähtyi hetkeksi joihinkin keskuksiin. Heti ympärillä oli  juomien, keitettyjen kananmunien ja voileipien myyjiä. Pidempi 15 minuutin pysähdys oli Mojambassa, missä kaikki asiakkaat ajettiin ulos bussista myyjien ja kerjäläisten armoille.

Mojambasta lähtiessä bussiin tuli rastapäinen poika, joka rummutti muovikanisteria ja kerjäsi rahaa. Poika pysähtyi minun kohdalle ja aneli valkoista naista antamaan rahaa. Vaan valkoinen nainen ei antanut. Jonkin ajan kuluttua poika hyppäsi pois kyydistä.

Bossa olimme ennen kuin huomasinkaan. Kaikkinensa bussi ajoi pysähdyksineen matkan runsaassa neljässä tunnissa, mitä aikaa minä tuskin olen alittanut omalla autolla ajaen.

Bussimatkailu on ihan suositeltavaa ja kohtuullisen mielyttävää kunhan aamulla pääsee ylös. Tänään ajoin mopopojan kyydissä toimistolle hakemaan auton käyttööni, että sain tehtyä ostokset. Vielä en osaa kuljettaa pakaaseja mopon kyydissä.

Teksti: Elina Savo