Työtä elämää varten

Tietoa

 

Tukka hyvin, kaikki hyvin -kampanja on Suomen Pakolaisavun varainhankintakampanja, jolla tuetaan Sierra Leonen, maailman köyhimmän maan, nuorisoa.

 

Kampanjan avulla hankituilla varoilla nuoret saavat koulutuksen, koulutusmateriaalin ja starttipaketin oman yrityksen aloittamiseksi. Näin luodaan koulutus- ja työmahdollisuuksia sodasta kärsineille nuorille. 

 

Hairdressing workshop for young women affected by the w (22)

 

Pitkän sisällissodan runtelemassa maassa vain harvalla on mahdollisuus koulutukseen.  Kouluttamattomien nuorten toimettomuus on yksi riskitekijä koko maan tulevaisuudelle. Vaara maan syöksymisestä uuteen sotaan on huomattavan suuri. Koulutus toteutetaan maan toiseksi suurimman kaupungin Bon sekä Keneman alueilla.

 

Pakolaisavun hankkeet toteutetaan ulkoministeriöltä saaduilla varoilla. Hankeen 15 prosentin omavastuuosuutta tuetaan keräysvaroilla.

 

Apu menee perille

Luottamus ja tehokkuus ovat kunnia-asiamme. Hankkeitamme sekä varojen käyttöä valvoo mm. Suomen Ulkoasianministeriö.  Lisäksi teemme vuosittain luonnollisesti myös virallisen tilintarkastuksen.

 

Tästä löydät rahankeräyslupamme.

Lahjoitukset käytetään Suomen Pakolaisavun omiin hankkeisiin, eikä niitä kanavoida välikäsien kautta. Hankkeita johtavat paikan päällä järjestön omat työntekijät, joihin Helsingin päämaja on jatkuvassa kontaktissa.

 

 

Yrityslahjoituksen vähentäminen verotuksessa

 

Suomen verohallinnon yhtenäistämisohjeiden mukaan lahjoitus yleishyödylliseen toimintaan ei ole vähennyskelpoinen verotuksessa, koska se on annettu lähinnä hyväntekeväisyystarkoituksessa eikä siten edistä liiketoimintaa.

 

Tästä huolimatta voidaan vähäinen raha- tai esinelahjoitus yleishyödylliseen ja samalla paikalliseen tai yrityksen toimialaa lähellä olevaan tarkoitukseen katsoa suhdetoiminnanluonteiseksi menoksi, joka on vähennyskelpoinen verotuksessa.

 

Yritys saa vähentää edellä mainittuja lahjoituksia enintään 850 € lahjoituksensaajaa kohti.

 

Verohallitus ei ole tehnyt yleistä linjausta kyseisten lahjoitusten vähennyskelpoisuudesta. Jokainen yritys on itse velvollinen hakemaan verovähennystä yrityksen omassa veroilmoituksessa. Verovähennyksen saamiseksi on pystyttävä osoittamaan, että lahjoitus on osa suhdetoimintaa ja edistää Suomessa harjoitettavaa elinkeinotoimintaa.

 

 

Sivun kuvat: Mikko Takkunen