Tukea arkeen vertaisryhmästä
Maahanmuuttaja ymmärtää toisen maahanmuuttajan kipupisteitä paremmin kuin kukaan muu.
Vertaisryhmät tarjoavat maahanmuuttajille ohjausta Suomessa elämisen haasteisiin sekä mahdollisuuksia tutustua ohjatusti erilaisiin toimintoihin ja palveluihin. Olemme järjestäneet vertaistoimintaa maahanmuuttajille eri hankkeiden puitteissa vuodesta 2001 lähtien. Vertaisryhmä tukee erityisesti niitä maahanmuuttajia, joiden kielitaito on heikko tai joiden kotoutuminen on jäänyt puolitiehen. Ryhmät ovat maahanmuuttajille suunnattuja, 4–10 hengen omakielisiä pienryhmiä.
Tarjoamme kuntien, seurakuntien, oppilaitosten ja järjestöjen työntekijöille koulutusta vertaisryhmien käynnistämisestä ja hallinnoinnista koko maassa. Jos yhteistyö lähtee käyntiin, järjestämme myös vertaisohjaajien peruskoulutukset kussakin kunnassa. Ylläpidämme lisäksi ohjaajapankkia koulutuksen suorittaneista henkilöistä, jotka ovat vastaisuudessakin innostuneita toimimaan ohjaajina.
Kasvokkain-toimintaan saamme rahoituksen Raha-automaattiyhdistykseltä.


