Tukea ja tietoa
maahanmuuttaja-
yhdistyksille
RAY:n rahoittama Järjestöhautomo-hanke tukee pakolais- ja maahanmuuttajayhdistyksiä toimimaan aktiivisesti ja itsenäisesti suomalaisessa järjestökentässä. Järjestöhautomo on ainoa organisaatio Suomessa, joka on erikoistunut maahanmuuttajayhdistysten kouluttamiseen ja tukemiseen.
Järjestötyön hyödyt maahanmuuttajille
Maahanmuuttajajärjestöissä toimiminen on hyvä tapa oppia suomalaisen yhteiskunnan pelisääntöjä, demokraattista päätöksentekoa sekä tasa-arvon kunnioittamista. Järjestöissä toimiminen on myös tehokas tapa oppia suomalaisen yhteiskunnan toimintamekanismeja ja vaikuttamismalleja. Järjestötyö antaa lisäksi mielekästä ja motivoivaa tekemistä kaikille toiminnassa mukana oleville sekä avaa parempia mahdollisuuksia työllistymiselle ja elämässä etenemiselle.
Maahanmuuttajajärjestöjen hyödyt kunnille ja kaupungeille
Maahanmuuttajajärjestöt tekevät arvokasta kotouttamistyötä Suomessa. Järjestöillä on monenlaista toimintaa niin lapsille, aikuisille kuin vanhuksillekin ja toiminnassa mukana olevien vapaaehtoisten määrä on suuri. Maahanmuuttajajärjestöt ovat myös alueensa parhaita asiantuntijoita maahanmuuttajuuteen liittyvissä asioissa ja luotettava asiantuntijakumppani kaupungeille ja kunnille tiedonvälittämisessä ja tiedonkeruussa.
Etnisten suhteiden neuvottelukunta (ETNO) toteaa kannanotossaan hallituksen ohjelmaan 2011-2015 seuraavasti: " Etnisten vähemmistöjen järjestötoiminnan tukeminen nähdään tärkeänä, sillä järjestöillä on tärkeä rooli kotoutustyössä ja yhteistyössä viranomaisten kanssa. Maahanmuuttajien osallistumista tulisi tukea jakamalla tietoa osallistumismahdollisuuksista, järjestämällä koulutusta järjestötoiminnasta..."
Monilla maahanmuuttajayhdistyksillä on hyväksi koettuja käytäntöjä mm. vanhustyössä, vertaistuessa, neuvonta-ja infopalveluissa sekä lapsi- ja nuorisotyössä. Monet yhdistykset pystyvät tarjoamaan myös monia erikoispalveluita, kuten lainopillisia palveluita sekä psykologisia palveluita. Yhdistysten antamat kotouttamista tukevat palvelut ovat monessa tapauksessa muutettavissa osaksi kaupungin tai kunnan maahanmuuttajapalveluja tai tukemaan niitä.
Järjestöhautomosta tukea ja tietoa myös kunnille ja kaupungeille
Järjestöhautomo tekee läheistä yhteistyötä mm. Helsingin, Vaasan ja Tampereen kaupunkien kanssa ja yhteistyöhön tulee mukaan koko ajan uusia kuntia ja kaupunkeja. Järjestöhautomolla on Tampereella sekä Vaasassa toimipiste ja sen palvelut ulottuvat myös ruotsinkieliselle rannikkoalueelle. Tukea toimintaansa Järjestöhautomo saa Vaasan kaupungilta, Pohjanmaan liitolta sekä Kulturösterbottenilta. Myös Tampereen kaupunki tukee Järjestöhautomon toimintaa.
Järjestöhautomo toimii maahanmuuttajajärjestöjen sekä kaupunkien ja kuntien yhteisenä palveluorganisaationa. Siltä voi pyytää neuvoja ja apua kaikkiin maahanmuuttajarjestöjen organisointiin liittyvissä kysymyksissä.
Järjestöhautomon työntekijät pääkaupunkiseudulla, Pirkanmaalla ja Pohjanmaalla antavat tietoa ja tukea yhdistyksen perustamiseen, talouteen, hallintoon, varainhankintaan ja avustushakemusten laatimiseen liittyen. He neuvovat myös yhdistyksen käytännön toiminnan suunnittelussa ja toteuttamisessa. Järjestöhautomolla on myös laaja ja kattava koulutustarjonta, jonka avulla se voi valmentaa yhdistyksiä toimimaan mm. palvelujen tarjoajina. Järjestöhautomolla on myös yritysyhteistyötä.
Koulutusten lisäksi Järjestöhautomo tukee järjestöjen verkostoitumista järjestämällä erilaisia seminaareja ja tapahtumia. Järjestöhautomolla on toimintansa tukena laaja yhteistyöverkosto, johon kuuluvat mm. Suomen Punainen Risti, Väestöliitto, Suomen Mielenterveysseura (OVI-hanke) ja Helsingin yliopiston e-participation-hanke. Lisäksi Järjestöhautomo tekee yhteistyötä maahanmuuttajakoalitioiden kuten Moniheli ry:n, Faro ry:n ja Fimu ry:n, Suomen Somaliliitto ry:n ja kehitysyhteistyötä tekevän Suomen Somalia-verkoston kanssa.
Lisää tietoa Järjestöhautomosta


