< Takaisin uutisarkistoon

Blogi: Erilaiset avioliitot

Osallistuessani työtoverini häihin yllätyin, kun rekisteröijä monivaiheisen toimituksen aikana korosti erityisesti kahta asiaa. Ensimmäinen yllätykseni oli, että polygamiasta tuomitaan Sierra Leonessa seitsemäksi vuodeksi vankeuteen. Virallisen vihkimyksen ottaneille ei siis sallita useita vaimoja. Useita vaimoja pitävät miehet ovat tässä maassa kuitenkin varsin yleisiä, tunnen useampia.

avioliittotodistus-pieni
Työtoverini vihkiseremoniassa allekirjoitettiin avioliittotodistus, joka takaa myös naiselle oikeudet.

Toinen yllättävä tieto oli, että virallisen vihkimyksen jälkeen avioparin omaisuus kuuluu toisilleen ja he − ja yksin he − voivat periä toisensa omien lapsiensa lisäksi. Suvuilla ei ole asiaa omaisuuteen, ellei testamentilla ole toisin määrätty. Tämä on varsin perinteen vastainen käytäntö Afrikassa, jossa useissa maissa uudistettujenkin lakien mukaan osa miehen perinnöstä kuuluu hänen vanhemmilleen, vaikka vaimolle ja lapsille yritetään taata edes säädyllinen osa.

Työtoverini avioitui virallisen vihkitoimituksen kautta, mutta tämä on kuitenkin vain yksi tapa mennä naimisiin Sierra Leonessa. Toinen tapa on perinteinen seremonia, jossa morsiamen suku luovuttaa hänet sulhasen sukuun tietyin tarkasti säädetyin kuvioin, maksutoimituksin ja sopimuksin.  Kolmas tapa on noudattaa jonkin uskontokunnan mukaista vihkimisseremoniaa, joka tässä maassa tapaa olla joko islamilainen tai kristillinen. Naimisiin mennessään sierraleonelaiset parit tekevät näistä seremonioista usein ainakin kaksi, jos ei kaikkia.

Vihkimistapa määrittää avioliiton sitovuutta ja erityisesti naisen oikeuksia. Perinteisestä perheiden sopimista avioliitosta voidaan erota melko helposti, mutta jos vaimo haluaa lähteä, hänen sukunsa joutunee maksamaan morsiusmaksun takaisin. Miehen suku on tiukasti kiinni kaikessa omaisuudessa, jos mies kuolee, eikä perintöä heru vaimolle. Miehellä voi myös olla useampia vaimoja.

Kristillisten kirkkojen vihkimisten sitovuus vaihtelee kirkkokunnasta. Omaisuus säädetään usein kuuluvaksi pariskunnalle ja heidän perivän toisensa.  Useimmat kirkot eivät hyväksy polygamiaa, mutta miestä ei kuitenkaan saateta oikeudelliseen vastuuseen, jos hän ottaa useita vaimoja. Muslimit hyväksyvät polygamian, ja myös miehen perheen oikeuden omaisuuteen. Avioeroon nämä uskontokunnat soveltavat erilaisia sääntöjään.

Kun olen keskustellut sierraleonelaisten naisten kanssa eri vihkimistavoista, he ovat korostaneet virallisen rekisteröinnin olevan turvallisin vihkimistapa naisille, sillä siinä määritellään selvästi naisen oikeudet. Seremonian lopuksi seitsemän todistajaa kummaltakin puolelta allekirjoittaa avioliittotodistuksen ja todistus luovutetaan vaimolle, jotta hän voi sen avulla myös todistaa ja vaatia oikeuksiaan.

Kyselin tuntemiltani sierraleonelaisilta miehiltä, miten heidän parisuhteensa on sidottu tai mitä vihkiseremoniaa he haluaisivat noudattaa? Useat totesivat, että he eivät halua virallista vihkimystä, koska siinä heidän suvun oikeus hänen omaisuuteensa poistuu (testamentilla voi tosin määrittää toisin). Jotkut myös tunnustivat, että haluavat säilyttää mahdollisuuden toiseen tai useampiin vaimoihin, vaikka tällä hetkellä elivätkin tyytyväisinä yhden vaimon kanssa.

On melko tavallista, että virallinen lainsäädäntö, perinnekäytäntö, uskontokunnat ja päälliköiden tuomiovalta säätävät asioista eri tavoin. Näyttäisi siltä, että useissa kysymyksissä valitaan se käytäntö, joka on vahvemmalle osapuolelle edullinen, ja vahvempi on useimmiten mies.

Teksti ja kuva: Elina Savo, Suomen Pakolaisavun Sierra Leonen hankejohtaja

UUTISET | arkisto >