Suomen Pakolaisapu ry:n hallitus myönsi vuoden 2007 Vuoden Pakolaisnainen -kannustuspalkinnon bosnialaissyntyiselle Emina Arnautovicille.
Pakolaisavun mielestä Emina Arnautovic on erinomainen esimerkki siitä, kuinka voi onnistuneesti oman kulttuurin rinnalle rakentaa siteitä uuteen ympäristöön ja toimia aktiivisesti uuden yhteisön jäsenenä. Pakolaisapu haluaa palkita Arnautovicin hyvästä ja esimerkillisestä työstä oman bosnialaisen kulttuurin yhdistämisessä närpiöläiseen kulttuuriin.
Emina Arnautovic on vaikuttanut monin tavoin kulttuurin ja suvaitsevaisuuden puolesta kotikunnassaan. Hän on opettanut lapsille bosnialaisia tansseja, ohjannut teatteriesityksiä ja ollut aktiivisesti mukana lasten kuorotoiminnassa. Hän on kertonut kokemuksistaan pakolaisena ja maahanmuuttajana erilaisissa seminaareissa ja osallistunut useisiin televisiokeskusteluihin.
Emina Arnautovic on tehnyt vuosien ajan töitä koulunkäyntiavustajana Närpiön kunnassa ja toiminut kotikielenopettajana bosnialaislapsille. Arnautovic opiskelee tällä hetkellä lähihoitajaksi.
Emina Arnautovic on syntynyt vuonna 1971 Kozaracissa, entisessä Jugoslaviassa. Sota hajotti Arnautovicin perheen keväällä 1992, kun Serbian armeija erotti miehet ja naiset toisistaan. Suomeen bosnialaisnainen saapui myöhemmin samana vuonna tyttärensä Azran (s. 1991) kanssa perheenyhdistämisen kautta. Emina Arnautovic asuu tällä hetkellä perheineen Närpiössä.
Suomen Pakolaisapu ry myöntää vuosittain Vuoden Pakolaisnainen -palkinnon. Tänä vuonna palkinto jaetaan jo kymmenennen kerran. Suomen Pakolaisapu ry haluaa kannustuspalkinnolla tukea ja edistää pakolaisnaisten asemaa suomalaisessa yhteiskunnassa. Pakolaisuus muuttaa aina naista. Muutoksen tuoman uuden roolin ja aseman löytäminen sekä itsensä hyväksyminen ovat haasteita, joihin jokainen nainen etsii oman ratkaisunsa.



