< Takaisin uutisarkistoon

UNHCR: Suomen tuki pakolaisille olennaista

Suomi on lahjoittanut 10,5 miljoonaa euroa YK:n pakolaisjärjestö UNHCR:lle. Summa on miljoonaa euroa suurempi kuin viime kevään lahjoitus. UNHCR:n rahoitus perustuu lähes kokonaan vapaaehtoisille lahjoituksille, joista valtaosa tulee suoraan hallituksilta.

uutinen 22 3

Kuva: J. Stjerneklar / UNHCR

Suomen rahoista suurin osa on korvamerkitty UNHCR:n työlle itäisessä Afrikassa ja Afrikan sarven alueella, jossa konfliktit ovat pakottaneet sadattuhannet ihmiset kodeistaan. Rahalla tuetaan myös UNHCR:n työtä muilla Afrikan ja Aasian kriisialueilla.

”Näin merkittävien summien korvamerkitseminen sekä Suomen tarjoaman avun ajoittaminen suurimmalta osin heti vuoden alkuun tarjoaa UNHCR:lle ja sen työlle välttämätöntä joustavuutta ja ennustettavuutta. Näin toimimalla Suomi seuraa kansainvälisen humanitaarisen oikeuden periaatetta”, sanoo Pia Prytz Phiri, UNHCR:n Baltian ja Pohjoismaiden aluevastaava.

”Suomi osallistuu maailmanlaajuiseen vastuunjakoon myös 750 henkilön vuosittaisen uudelleensijoituskiintiönsä kautta. Tällä kiintiöllä Suomi jatkaa turvan antamista pakolaisille ympäri maailmaa”, Prytz Phiri jatkaa.

Viimeisimmän lahjoituksen lisäksi Suomi on alkuvuodesta antanut UNHCR:lle 7 miljoonaa euroa. Viime vuonna Suomi tuki UNHCR:ää 20,5 miljoonalla eurolla ja oli sijalla neljätoista järjestöä taloudellisesti tukevien valtioiden joukossa.

Maailmassa on lähes 44 miljoonaa pakolaista, joista neljä viidesosaa asuu kehitysmaissa.

UUTISET | arkisto >