Välineitä hyvään asumiseen
Vuodesta 2006 toiminut KOTILO-projekti parantaa maahanmuuttajien ja suomalaisten asumisviihtyvyyttä.
Naapurustoissa puhkeavien ristiriitojen takana on usein pieniä väärinymmärryksiä tai tietämättömyyttä yhteisten tilojen käytön pelisäännöistä. Ristiriidan siemeneksi riittää, että uusi asukas tulee pesutupaan kymmenen minuuttia myöhässä, koska ei ymmärrä myöhässä tulon sekoittavan seuraavan aikataulut.
Ristiriitoja voi ehkäistä kouluttamalla. Maahanmuuttajille suunnatussa Asumispakki-koulutuksessa käsittelemme räätälöidysti niitä asumiseen liittyviä asioita, jotka askarruttavat Suomeen muuttaneita. Kiinteistöyhtiöitä ja muita tahoja koulutamme parantamaan asumisviihtyvyyttä monikulttuurisilla asuinalueilla. Koulutamme myös muita asumisen parissa työskenteleviä monikulttuurisesta asumisesta.
Olemme kääntäneet asumiseen liittyvää materiaalia eri kielille, selkokielelle ja sarjakuvamuotoon. KOTILOn materiaalipankista löydät esimerkiksi farsin-, albaanin- ja somalinkieliset roskien lajitteluohjeet sekä sarjakuvaoppaan pesutuvan käytöstä. Keskeisimmät järjestysmääräykset löytyvät myös kuvina. Niitä voi kiinnittää vaikkapa taloyhtiön saunan tai pesutuvan seinälle.
Jos ristiriitoja kuitenkin syntyy, kouluttamamme vapaaehtoiset naapuruussovittelijat voivat auttaa ratkomaan niitä.
Työskentelemme lähiöalueilla pääkaupunkiseudulla, Varsinais-Suomessa ja Pirkanmaalla, mutta koulutamme myös muualla maassa.
KOTILOn päärahoittaja on Raha-automaattiyhdistys. Vuosina 2008 – 2011 projekti sai lisäksi tukea Ympäristöministeriön lähiöohjelmalta.

