Tee video ja voita matka Afrikkaan tai Aasiaan! 

Pakolaiset joutuvat eri elämäntilanteissa odottamaan: pääsyä takaisin kotiin, pääsyä turvaan toiseen maahan, perheen saattamista yhteen, kielikurssia uudessa kotimaassa... Miltä sinusta tuntuisi odottaa elämän alkamista? Jos olisit koko lukioaikasi odottanut pakolaisleirillä päätöstä tulevasta kotimaasta tai oleskelulupaa vastaanottokeskuksessa? 

Suomen Pakolaisapu järjestää videokilpailun lukiolaisille ja ammattikoululaisille teemalla "Odotus". Video voi käsitellä odotusteemaa mistä tahansa näkökulmasta, liittyä omaan tai pakolaisen elämään. Sen kesto voi olla muutamasta sekunnista kahteen minuuttiin. Videon tekoon ei tarvita kuin peruskamera tai kännykkä, vain mielikuvitus on rajana!

Kaksitoista parasta videontekijää voittaa matkan joko Thaimaahan, Sierra Leoneen tai Ugandaan. Matkan aikana vieraillaan pakolaisleireillä tai entisten pakolaisten asuinalueilla, tutustutaan paikalliseen arkeen ja ihmisiin. Voittajat keräävät matkalla kuva- ja videomateriaalia, pitävät blogia sekä haastattelevat kohtaamiaan ihmisiä. Matkan jälkeen voittajat pääsevät kertomaan kokemuksistaan lähialueensa koulujen oppilaille ja medialle. 

Kilpailun säännöt: 

1. Kilpailuaika on 26.3.-13.5.2013. 

2. Osallistujan tulee olla täysi-ikäinen syyskuun 2013 loppuun mennessä. Yläikäraja on 19 vuotta.

3. Videon pituus voi olla 1-5 minuuttia. Sen voi kuvata vaikka kännykkäkameralla, eikä videon editointi ole välttämätöntä. Kilpailuun voi osallistua yksin tai pareittain. 

4. Video ladataan internetiin (esim. Youtubeen) ja jaetaan linkki Nuoret maailmalle -kilpailun Facebook-sivuilla www.facebook.com/nuoretmaailmalle. Julkaiseminen vaatii kirjautumisen Facebookin käyttäjäksi. Pakolaisapu pidättää oikeuden poistaa asiattomat videot. 

5. Videon tekijä toimittaa yhteystiedot (nimi, postiosoite, puhelinnumero ja sähköpostiosoite) Pakolaisapuun osoitteeseen  This e-mail address is being protected from spambots. You need JavaScript enabled to view it . Viestissä on kerrottava myös videon nimi.

6. Pakolaisavun työntekijöistä koostuva raati kutsuu parhaiden videoiden tekijät haastatteluun toukokuussa, ja kaksitoista matkalle lähtijää valitaan haastattelujen perusteella. Kolmen eniten tykätyn videon tekijää pääsee suoraan haastatteluun, joten sanaa kannattaa levittää! 

7. Valintakriteereinä ovat videon oivaltavuus ja puhuttelevuus. Teknisellä toteutuksella ei ole painoarvoa. 

8. Valitut sitoutuvat osallistumaan kahteen kahden päivän koulutukseen ennen matkan alkua sekä yhteen matkan jälkeen. Valitut sitoutuvat kiertämään matkan jälkeen kouluissa kertomassa kokemuksistaan ja osallistumaan mediatyöhön. 

Suomen Pakolaisapu tukee pakolaisia ja maahanmuuttajia toimimaan aktiivisesti arjessa ja yhteiskunnan jäseninä.

www.facebook.com/nuoretmaailmalle

Kilpailussa mukana:

Finnair

Footer-Logo-Image                       Linnanmaki logo

  • Contact | Information Unit

    Kaisa Väkiparta
    Head of Information Unit
    tel. 040 560 0772

    Katri Aalto
    Publicist (international projects)
    tel. 045 1333 803

    Anna-Reetta Korhonen
    Publicist (domestic projects)
    tel. 045 1333 801

    Email: firstname.lastname(at)finnref.org