Työtä elämää varten

rss Tuoreita aiheita

4.11.2009 16.00

Uusi malli maahanmuuttajien kotouttamiseen

Suomen Pakolaisavun VertaisKoto-hankkeessa on kehitetty erilainen kurssimalli kotouttamistyölle.

korva tarkkana
Korva tarkkana. Kurdinkielisellä Arkielämää Suomessa -kurssilla kuunnellaan Ihmisoikeusliiton Milla Aaltosen esitelmää yhdenvertaisuudesta.


Suomeen saapuvan maahanmuuttajan on tärkeä saada nopeasti tietoa täkäläisestä kulttuurista, tavoista sekä yhteiskunnasta ja sen pelisäännöistä. Faktapitoiset luennot ovat kuitenkin monille vaikeita – erityisesti luku- ja kirjoitustaidottomille olennainen tieto ei aina kalvosulkeisista välity.


Arkielämästä Suomessa -kurssilla osallistujat tapaavat kaksi kertaa viikossa: ensimmäisellä kerralla he kuulevat tulkin välityksellä asiantuntijan luennon tietystä teemasta. Toisella tapaamiskerralla osallistujat jakautuvat pienryhmiin, jossa aihetta käsitellään keskustellen omalla äidinkielellä. Vertaisryhmiä vetävät jo pidempään Suomessa asuneet vertaisohjaajat samasta kotimaasta.

"Tällä tavalla varmistetaan, että keskeinen viesti menee perille. Ihmiset saavat myös tilaa ihmetellä ja kysellä sekä kertoa omia kokemuksiaan", kertoo kursseja koordinoiva VertaisKoto-hankkeen projektityöntekijä Yuko Kametani.


Aiheina työnhaku, koulutusjärjestelmä ja perusoikeudet


Ensimmäiset Arkielämästä Suomessa -kurssit alkoivat lokakuussa 2009 somalin- ja kurdinkielisille ryhmille. Niissä käsitellään muun muassa ihmisoikeuksia, suomalaista perhekäsitystä, koulutusjärjestelmää, työnhakua ja terveydenhoitoa. Välillä käydään museoretkillä.

Uutta kurssissa on myös se, että se järjestetään kansalaisyhteiskunnan ja viranomaisten yhteistyönä: Suomen Pakolaisapu koordinoi, Helsingin kaupungin maahanmuuttoyksikkö hankkii osallistujiksi asiakkaitaan ja maahanmuuttajayhdistysten aktiivit auttavat maanmiehiään vertaisohjaajina.

Palaute erittäin positiivista


Osallistujien palaute on ollut erittäin positiivista. "Kurdinkielisen kurssin suosio on ollut niin suuri, että kaikkien halukkaiden on ollut vaikea mahtua opetustilaan", Yuko Kametani toteaa. "On ollut pakko sanoa, että älkää enää tuoko lisää kavereita."

VertaisKoto-hanke on Euroopan pakolaisrahaston ja Helsingin maahanmuuttoyksikön rahoittama. Kevääksi 2010 suunnitellaan kohderyhmien laajentamista myös arabian- ja darinkielisiin. Yhteistyötä suunnitellaan myös muiden pääkaupunkiseudun kuntien kanssa.



Palaa otsikoihin



Näin voit vaikuttaa
Koululaiset
Opettajat
Toimittajat