Työtä elämää varten

rss Tuoreita aiheita

18.11.2009 17.00

Samassa verkossa -seminaari pohtii järjestöjen yhteistyötä

19.11.2009 Kulttuurikeskus Caisassa tarkastellaan yhdistystoiminnan ja liikuntaharrastuksen merkitystä maahanmuuttajien kotoutumisessa. Seminaarin järjestävät Suomen Monikulttuurinen Liikuntaliitto FIMU ry ja Suomen Pakolaisavun Järjestöhautomo-hanke.

Suomessa on kymmeniä maahanmuuttajien perustamia urheiluseuroja. Toiminnassa on mukana tuhansia ihmisiä. Esimerkiksi FIMU:n jäsenjärjestön VFT Vantaa ry:n treeneissä käy viikonloppuisin niin
Kosovon albaaneja, serbejä, venäläisiä, ukrainalaisia, kurdeja kuin turkkilaisia.

"Liikuntaharrastus on loistava tapa tutustua kantasuomalaisiin ja muihin  maahanmuuttajiin", kertoo 10-vuotisjuhlaansa viettävän FIMU:n aktiivi
 Päivi Korkea-Aho. "1900-luvun alun Amerikassa juuri urheiluharrastus piti nuoret suomalaissiirtolaiset terveellisissä elämäntavoissa ja poissa kaduilta. Sama resepti toimii Suomessa sata vuotta myöhemmin."

Maahanmuuttajat ovat muutenkin erittäin aktiivisia yhdistystoimijoita. Moni tajuaa nopeasti kaipaavansa oman kulttuurinsa juhlia ja ruokia tai kielen tukiopetusta lapsille. Yhdistyksen perustaminen on luonteva seuraus – mutta osaamista yhdistystoimintaan liittyvästä byrokratiasta
on harvoilla. Myös tapahtumien järjestäminen ja tiedotus vaatii opettelua.

"Järjestöjen välinen yhteistyö vaatii resursseja ja aikaa", toteaa maahanmuuttajien yhdistystoimintaa tukevan Suomen Pakolaisavun Järjestöhautomo-hankkeen koordinaattori Janette Grönfors. "Monilla
maahanmuuttajilla on aluksi vain vähän yhteyksiä oman etnisen ryhmänsä ulkopuolelle. Meidän sanomamme on, että yhteistyö muiden maahanmuuttajien ja suomalaisten kanssa kannattaa ehdottomasti."

samassaverkossa juliste

SAMASSA VERKOSSA -SEMINAARI 19.11.2009


Aika: torstai 19.11.2009 kello 9.30–15.30.
Paikka: Kulttuurikeskus Caisa, Mikonkatu 17 C / Vuorikatu 14, Helsinki

Lisätietoa:
Suomen Pakolaisavun Järjestöhautomo / Janette Grönfors puh. 040 844 1217
FIMU ry / Riitta Gyllenbögel  puh. 050 551 1197

Palaa otsikoihin



Näin voit vaikuttaa
Koululaiset
Opettajat
Toimittajat