Työtä elämää varten

rss Tuoreita aiheita

15.6.2009

Järjestöhautomo toimii aktiivisesti Pirkanmaalla

Suomen Pakolaisavun Järjestöhautomo-hankkeen toiminta on lähtenyt rivakasti käyntiin Pirkanmaalla. Maahanmuuttajien kevätpiknikille osallistui kesäkuun alussa lähes sata ihmistä. Maaliskuussa aloittanut hanke tukee maahanmuuttajajärjestöjen toimintaa

aziz sheikhani

Kolea sääkään ei pilannut tunnelmaa Järjestöhautomon ja Tampereen kaupungin kulttuuripalvelun piknikillä Tampereen Viikarinsaaressa, kun perulainen trubaduuri Mike Ortiz viritti bossa novaa keinuvin sävelin. Tampereen kurdien kulttuuriyhdistyksen puheenjohtaja Aziz Sheikhani oli paikalla vaimonsa ja kolmen lapsensa kanssa.

”Olen asunut useassa Suomen kaupungissa ja kokemusteni perusteella Tampere voisi toimia edelläkävijänä maahanmuuttajien, viranomaisten ja kantaväestön yhteistyössä”, totesi 90-luvun lopulla Iranista Suomeen saapunut Sheikhani grillailun lomassa. ”Näin voimme rakentaa paremman tulevaisuuden kaikille Suomessa asuville.”

Tukea yhdistystoiminnan arkeen


Yksin Tampereen seudulla asuu runsaat 7000 maahanmuuttajaa, jotka ovat perustaneet yhdistyksiä erittäin aktiivisesti. Järjestöhautomo-hanke auttaa järjestön perustamisesta kiinnostuneita sekä tukee maahanmuuttajayhdistyksiä arkitoiminnan kehittämisessä ja byrokratian solmuissa. Hankkeen järjestöneuvojiin voi ottaa yhteyttä kuka tahansa yhdistystoiminnasta kiinnostunut.

Kevään aikana Järjestöhautomo on järjestänyt Pirkanmaalla keskustelutilaisuuden, kirjanpitokoulutuksen sekä strategiapäivät Pirkanmaan monikulttuuristen yhdistysten liitolle. Pääkaupunkiseudulla hanke aloitti toimintansa jo vuonna 2005.

Suomen Pakolaisapu Pirkanmaalla vuodesta 2007


Pirkanmaalla on jo vuodesta 2007 toiminut Suomen Pakolaisavun Kotilo-projekti, joka parantaa asumisviihtyvyyttä erityisesti monikulttuurisilla alueilla. Kotilo järjestää naapuruussovitteluja ja tuottaa asumiseen liittyvää materiaalia monilla kielillä. Molempia hankkeita rahoittaa RAY, Kotiloa myös Ympäristöministeriön lähiöohjelma.

Suomen Pakolaisapu on kansainvälisen pakolaistyön asiantuntija. Vuonna 1965 perustettu järjestö on uskonnollisesti sekä poliittisesti sitoutumaton. Pakolaisavun työ kotimaassa on tiedotus-, koulutus- ja sosiaalityötä.

Palaa otsikoihin



Näin voit vaikuttaa
Koululaiset
Opettajat
Toimittajat